Anna Helena ja Elämän voi

Rakastit lukemista, kun olit pieni. Vauvana kiljahtelit ilosta, kun makasitte isän kanssa vierekkäin lattialla, ja hän luki sinulle ääneen. 

  Arvostamani pitkänlinjan kirjailija tiedusteli, olenko minä ajatellut kirjoittaa kirjaa. ”Blogikirjoituksesi ovat loistavia! Voisi kiinnostaa moniakin”. Olin aivan otettu.

Jos minulla olisi viulu, voisin johtaa sillä samalla tikulla myös orkesteria.  

Teksti on julkaistu Taikusydän-blogissa 11.10.2021.

  Elämän tiukissa paikoissa olen turvautunut monesti psykologin ammattiapuun, koska sitä varten se on olemassa. Se ei ole ollut yhtä mutkatonta kuin avun hakeminen fyysiseen vaivaan, mutta aivan yhtä tärkeää, kuten yhä yleisemmin jo ymmärretään. On toiveikasta seurata nuorta polvea, jolle terapiakäynnit eivät ole enää suuri numero.

Olin eräänä iltana lähdössä kauppaan, kun havaitsin aikeissani jotain erikoista. Tajusin, että olin poistunut kotiympäristöstä edellisen kerran noin viikkoa aikaisemmin.

  Teinit ovat hakemassa itselleen kesätöitä. Turhautumista on ilmassa, sillä työpaikkaa ole toistaiseksi heltinnyt lukuisista hakemuksista huolimatta kummallekaan. Heitä tuskin lohduttaa kun totean, että ei se työnhaku tuosta paljon kummemmaksi muutu aikuisenakaan. Eikä tilanne juuri eroa omista kesätyönhakukokemuksistani heidän ikäisenään.

  Se oli aikanaan nuoren perheen kallein hankinta. Beige kolmenistuttava sohva ostettiin tarkkaan harkittuna investointina Lahden Askosta Nastolan rivarikolmioon. Sittemmin se seurasi polkuamme kodista toiseen ja nostettiin muuttoauton kyytiin yhteensä viisi kertaa.

Huomaan suhtautuvani ehkä turhankin toiveikkaasi siihen mahdollisuuteen, että herra Donald Trump häviäisi kolmen viikon päästä koittavat presidentinvaalit. Lapsellinen taka-ajatukseni on, että se ei merkitsisi pelkästään Trumpin, vaan myös itsekkyyden ja edesvastuuttomuuden valtakauden päättymistä muuallakin kuin Yhdysvalloissa.