Muisto rannalta

 Sunnuntaiaamu on valjennut utuisena mutta vaihtanut sitten nopeasti olemuksensa kirkkaan aurinkoiseksi. Lämpö kuivaa rantakalliot yön kosteudesta ja tarttuu niiden pintaan. Saaren kukat, heinät, tiiviit nokkosrykelmät, jopa ylenpalttista marjasatoaan kantavat pihlajat antavat tuulen taivuttaa ja havisuttaa itseään keskittyen silti olennaiseen; elämään täydesti, kokonaan ja pelkästään tätä elokuun kauneinta päivää. 

Ihoni on hiestä nahkea, mutta kun pysähdyn ihailemaan maisemaa, tuuli kuivaa sen. Vaelluskenkä pureutuu lohkareeseen ja ponnistaa vauhtia loikkaan, joka vie seuraavalle kivelle. Olen päässyt jo kauas majapaikastani, tätä retkeä on silti ilo jatkaa. 

Etsin louhikon keskeltä oman reittini rannalle. Olen nähnyt sen aiemmin vastarannalta ja ajatellut heti: Tuonne! Mikä täydellinen onnen ranta! Sen kalliot ovat sileimmät, sille lyövät hellimmät laineet.

Vihdoin olen perillä. Riisun pois jokaisen vaatteeni ja astun veteen. Kivet pohjassa ovat niljakkaita ja luistavat jalan alla. Hapuilen epävarmana, horjuen eteenpäin, kunnes heittäydyn veteen.

Raikas vesi ympäröi minut täysin ja hyväilee vartaloni jokaista kohtaa. Meri välkehtii, kun aurinko osuu sen pintaan. Säteet ovat sokaista silmäni. Olen osa kesää, pala tätä kauneutta. Nauran ääneen - olen niin iloinen, että kyyneleet nousevat silmiini.

Nousu vedestä takaisin rannalle kulkee samojen, petollisen liukkaiden kivien päältä. Mutta tiedän, että kohta jalkojeni alla on taas pitävää maata.

Aspö, elokuussa 2024