Erään sohvan aikakausi

 Se oli aikanaan nuoren perheen kallein hankinta. Beige kolmenistuttava sohva ostettiin tarkkaan harkittuna investointina Lahden Askosta Nastolan rivarikolmioon. Sittemmin se seurasi polkuamme kodista toiseen ja nostettiin muuttoauton kyytiin yhteensä viisi kertaa.

Sohva on saanut olla monena, sen roolit ovat vaihdelleet perhekoon kasvaessa leikkitantereesta levähdyspaikaksi ja milloin miksikin tukikohdaksi. Siinä on luettu lukemattomia määriä, katsottu vielä enemmän telkkaria, löhötty, juteltu, syöty, juotu, kahviteltu, juhlittu, riidelty, itketty, naurettu ja imetetty, yötä päivää.

Esikoinen seurasi kauan sitten sen selkänojan takaa ikkunasta näkyvää lavettirekkaa, jonka kyytiin kiipesi kaivuri. Tapausta muisteltiin jälkikäteen seikkaperäisesti monet kerrat. Kuopus keksi heittäytyä sen käsinojalta itsessäni kauhua herättäneellä tavalla suorin vartaloin istuinosalle yhä uudelleen minun huutaessani järkytyksestä ja hänen kiljuessaan ilosta tuttinsa takaa. Pieni tyttövauva puklasi kerran täyden vatsansa sisällön kaaressa suoraan selkänojan ja istuintyynyyn väliin, sihti oli täydellinen.  

Pian tuttisuut ovat kasvaneet tekijöidensä kokoisiksi, ensimmäinen meni jo ohikin. Porukkamme ei yksinkertiasesti enää mahdu sohvalle yhtä aikaa. Se on palvellut uskollisesti, ja nyt kun sen aikakausi on tässä taloudessa loppusuoralla, mieleen nousee haikeita ajatuksia. Tiedän sen kyllä olevan vain paljon käytetty huonekalu, enkä aivan hyväksy omaa tunteellisuuttani tätä tarpeettomaksi käynyttä mööpeliä kohtaa, jolla ei vain ole meillä enää käyttöä.

Luopumisen kaiho herättää silti orastavaa ymmärrystä hamstraajia kohtaan, sitä kun tavarasta on tullut jotain itseään suurempaa. En minäkään oikeasti ole vaahtomuoviin, verhoilukankaaseen ja jousitettuun kehikkoon kiintynyt, vaan niihin muistoihin, joita tähän sohvaan liittyy. Ne ovat korvaamattomia ja niistä en halua päästää irti. Koska sohva oli paikalla muistojen syntyessä, mielessä voi syntyä sekaannus, jossa sohva onkin vähän niin kuin eletty elämä.

Se on kuitenkin vain sohva. Todellinen arvo on niissä ihmisissä, joille se tarjosi sylinsä. Heistä on syytä pitää kiinni, ei loppuunkulutetusta tavarasta.

 

P.S. Sohva pistettiin myyntiin Tori.fi:hin viiden kympin hintaan. Sen kohtalotovereita oli kaupan niin paljon, että hinta kissan kynsimästä, joskin vielä hyvin kutinsa pitäneestä yksilöstä osoittautui liian korkeaksi. Alensimme sen lopulta ”annetaan”-kategoriaan, minkä seurauksena se lopulta onnistui löytämään vielä uuden kodin eräästä toisesta kissataloudesta.