Kakkua pöytään!

Yksi elämäni kantavista ajatuksista on, että jokainen on juhlan arvoinen. Tänä vuonna moni ystävä saavuttaa pyöreitä ikälukemia, joten ehdottelenkin juhlien pitämistä tämän tästä. ”Mua ei haittaa, vaikka ei tuliskaan paljoa muita vieraita” alkaa olla niin kulunut puujalka, että tuskin jaksan enää itsekään huvittua vakiolohkaisustani.

Juhliminen kannattaa. Elämä on joka tapauksessa niin pitkälti perusarkikaurapuuroa, että jos ja kun onni potkaisee, on saavutettu jotain hienoa, koittaa vuosipäivä tai nimpparit, on täysin perusteltua juhlistaa hetkeä. Kyse on usein nopeista välähdyksistä, jotka ajan virta on pian kuljettanut jonnekin muistojen merille. Kun tärkeän hetken ankkuroi juhlalla, se jää mieleen ja muodostaa kauniin, joskus hulvattoman (tai joskus oikein menevissä juhlissa hieman hataran) muiston.

Juhliminen on hetkeen tarttumista

Olen huomannut että he, joille olet tärkeä, jakavat mielellään ilosi kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Itse olen herkästi paikalla, jos joku toivoo minut juhliinsa. Sillä voin osoittaa, että tämä hetki tai sinä päivänsankari olet minullekin erityinen.

 

Juhlat on näppärä tapa tarttua onnenhetkeen ja tehdä siitä juhlaa muillekin. Aina ei edes tarvita suuria ja näyttäviä menoja ja tarjoiluja. Juhla voi olla juuri sen näköinen kuin sen kohde tai aihe on. Ja voi juhlahetken viettää yksinkin, iloita ja nauttia hetkestä. 

Minulle juhlaa on se, että saan koota tärkeät ihmiseni yhteen ja pistää kakkua pöytään. Viimeksi tämä tapahtui viikko sitten, kun sain riemastuttavan uutisen uudesta työpaikasta. Spontaanit pikkujuhlat syntyivät kaupan kakun turvin, eikä kevätauringossa leijaillut pölyusva haitannut tunnelmaa. Ilo oli pinnassa kaikilla.

Juhlat – mikä ihana (teko)syy päästä leipomaan. Varsinkin kakkuja!