Täydestä sydämestä

En paljoa perusta ns. henkisistä self help – oppaista enkä elämäntaitokirjallisuudesta muutenkaan.
Minulle tämä kirjallisuuden laji näyttäytyy edesvastuuttomuuden riskialueelle sijoittuvana genrenä, jossa kuka tahansa voi julistautua asiantuntijaksi ja päteväksi antamaan neuvoja mitä tahansa elämänaluetta koskien.

Kun oppaiden kirjoittajat esittävät, että asiat, jotka oikeasti vaatisivat ammattilaisen huomiota, ovatkin hoidettavissa ihan itse askartelemalla, näen punaista. Tähän laariin menevät erityisesti mielialan ja psyyken häiriöt. Voi olla hengenvaarallista esimerkiksi opetella meditoimalla hyväksymään omia harhaisia ajatuksiaan, jotka todellisuudessa ylläpitävätkin masennusta. Yhtä vakavaa olisi kehottaa hoitamaan esimerkiksi astmaa pelkästään kotikeittiöstä löytyvillä rohdoilla.

Vaikka oppaiden kirjoittajien seassa on oikeitakin ammattilaisia, tämän kirjallisuuden lajin riski on siinä, että avun tarvitsija ei välttämättä tunnista asiantuntijaa wanna be - asiantuntijasta, joka ei täysin ymmärrä, mitä on tekemässä. Tästä dissaamisesta johtuen lahjaksi saamani Brené Brownin Epätäydellisyyden lahjat (Viisas Elämä, 2016) sai odotella pitkään hyllyssä, ennen kuin vaivauduin silmäilemään sitä tarkemmin (se oli juuri sellainen pehmeäkantinen ja nimikin viittasi epäilyttävästi henkistymishömppään).

Onneksi tartuin kirjaan lopulta. Kun hoksasin, että sen kirjoittaja onkin uskottava tieteentekijä ja arvostettu häpeätutkija, tiedenainen minussa päätti antaa ylenkatseeltaan mahdollisuuden tälle kirjalle.

Skeptikko havahtuu

Brené paljastui sydämeltään viisaaksi ihmiseksi, joka paitsi tarkastelee häpeää, haavoittuvaisuutta ja pelkoa tutkimuksen valossa, myös käsittelee niitä viiltävän omakohtaisesti pistäen itsensä täysillä likoon. Tavoitteena hänellä on perustella viimein johtopäätökset siitä, mikä johtaa elämiseen täydellä sydämellä.

Voi hyvinkin olla, että kirjan sanoma on antanut alitajuntaisen sysäyksen kohti oivallustani tämän blogin perustamisesta. Puoli vuotta täyttävä Anna Helena ja Elämän voi on kerännyt tuhansia katselukertoja, suosituinta tekstiä on luettu tähän mennessä noin tuhat kertaa. Se on ihmeellistä ja saa nöyräksi, mutta lopulta se on vain blogin tarkoituksen sivutuote. 

Tarinani kertominen omassa tilassa ja rauhassa on ollut minulle tärkeää ja myös vapauttavaa. Olen saanut huomata, kuinka omista kokemuksistani kertomalla olen sanoittanut jollekin toiselle tärkeän ajatuksen, koskettanut ja tehnyt kirjoittamisesta arvokasta myös muille.

Vaikka itsensä paljastaminen ei ole ollut vaivatonta tai helppoa, ajattelen, että niin kauan kuin kirjoitan rehellisesti tosiasioista ympärilläni ja itsessäni, hävittävää on vähän. Kaikkia se tuskin miellyttää, mutta totuus ei pala tulessakaan.

Brenén sanoin:

Voi olla rankkaa ottaa tarinansa omakseen, mutta se ei ole läheskään yhtä vaikeaa kuin juosta sitä karkuun koko elämänsä. Haavoittuvaisuutensa hyväksyminen on riskialtista, mutta ei läheskään yhtä vaarallista kuin luopuminen rakkaudesta ja joukkoon kuulumisesta ja ilosta - kokemuksista, jotka tekevät meistä kaikkein haavoittuvaisimpia. Vasta kun olemme riittävän rohkeita tutkimaan pimeyttä, löydämme valomme äärettömän voiman. 

Kaikki elämäntaitokirjallisuus ei ole haitallista hölynpölyä. Kälylleni kiitos hyvästä kirjasta <3