Fani

Aikaan ennen perhe-Spotifyta ja teinien korvien peittymistä jättiluurien alle, kuuntelimme automatkoilla jo olosuhteiden pakosta samaa musiikkia koko perhe. Ylintä valtaa DJ:nä käytin useimmiten minä yksinkertaisesti siksi, että istuin apukuskina lähinnä radiota. Tämä tarjosi tilaisuuden altistaa takapenkki omille musavalinnoille. Kun kuuntelijoita oli viisi, kaikkia ei luonnollisesti voinut aina miellyttää.

Kolme vuotta sitten autossa alkoi soida Samae Koskisen levy Henkilökohtainen ennätys, jonka hankin meille tuoreeltaan. Yksi lapsista muisteli hiljattain, kuinka hän ei todellakaan tykännyt levystä yhtään. Hän ja pikkuveli olisivat halunneet kuunnella Robinia. Lapsiparat. Mutta etupenkillä Henkilökohtainen ennätys osui ja upposi, tavoitin saman taajuuden Samaen kanssa välittömästi. 

Fanittamisen nolompi historia

Minusta tuli fani, ja se oli itsellenikin yllätys. Vaikka musiikilla on ollut elämässäni aina tärkeä paikka, en ole ollenkaan fanittamiseen taipuvaista sorttia. Ei ollut omaa palvonnan kohdetta edes New Kids on the Blogissa. Tai no, Dingo oli aikanaan parasta mitä tiesin, ja halusin salaisesti Neumannin kanssa naimisiin, mutta tähän on pakko lisätä heti, että olin silloin kahdeksan… 

Vähän erikoisempaa huumorintajua vaati myös Eläkeläisten ”fanittaminen” kaverini kanssa nuoruusvuosien huumassa. Ei tämäkään fakta paljon päivänvaloa kestä, mutta Kahvipakettihumppa saa nauramaan edelleen.

Omaan perhepiiriini kuuluu useampi muusikko, joiden lahjakkuutta, aikaansaannoksia ja menestystä ihailen ylpeänä. Vaikka olisinkin heidän kovin faninsa, en kuitenkaan osaa kuunnella heitä samalla korvalla kuin muita artisteja. Tiedän liian hyvin mistä he lauluissaan kertovat, tai sitten vain luulen tietäväni. Heidän musiikkinsa kertoo minulle asioista, jotka ovat joko niin rakkaita, niin suuria menetyksiä tai muuten vaan niin läheisiä, että se lakkaa olemasta pelkkää viihdettä itselleni. 

Mutta miksi Samae kolahti? Koska hyvin tehty musiikki ja hyvä soundi yksinkertaisesti kuulostavat hyviltä, ja monet biisit kestävät kuuntelua kerrasta toiseen. Vähintään yhtä iso merkitys on kuitenkin elämänasenteella, joka näissä lauluissa soi. Menneisyytensä perusteella Samae olisi voinut valita huomattavasti kyynisemmänkin näkökulman lauluihinsa ja ylipäätään koko elämään. Ehkä juuri siksi olen valmis ostamaan hänen sanomansa.

Samaen lauluissa elämä voi olla juuri nyt vaikka kuinka paskaa, mutta niin ei tule jatkumaan ikuisesti. Katse on nostettu kohti parempaa ja se uskaltaa pysähtyä kauniiseen. Angsti on musiikkiskenessä ehkä yleisesti ottaen uskottavampaa, siksi annankin pisteet miehelle, joka rohkenee kohdata onnen hetket.

Tarkoitus pyhittää aivopesun

Myönnän, että halusin musiikkiaivopesullani tartuttaa lapsiini Samaen taipumuksen nähdä lasi puoliksi täytenä. Ei ole samantekevää, millaiset ajatukset vievät heitä eteenpäin. Jokainen saa itse päättää, miten paljon aikaa tästä yhdestä nopeasta elämästä käyttää itsensä surkutteluun tai muiden paheksumiseen. Äitinä toivon, että tyttöni ja poikani sisäistäisivät vapautensa valita myönteinen näkökulma ja nähdä toivo elämänsä kaikissa käänteissä.

Tykkäämään tästä musiikista en kuitenkaan voi katrastani pakottaa. Vaan kuinkas kävikään… kaikesta saatavilla olevan musan paljoudesta, vuosienkin jälkeen, he valitsevat yhteiseen kuunteluun usein Samaen. Siitä musiikista on tullut vuosien varrella tärkeää koko perheelle ja siihen liittyy kivoja muistoja. Pari viikkoa sitten istuimme koko kopla konserttisalin penkeille ja kuulimme vihdoin yhdessä livenä tutut biisit Samaen ja jousikvartetin esittäminä.

Kysyin takapenkin raadilta, minkä biisin he soittaisivat sellaiselle, joka ei ole kuullut Samaeta koskaan. Ääniä saivat Spoon River, Hillitön elämä ja Jonnet ei muista.

Soikoon niistä vaikka Spoon River tähän lopuksi.