Ystävistä ja ystävyydestä

Ennen kuin menin kouluun, minulla ei ollut montaakaan leikkikaveria pikkusiskoni lisäksi. Olimme yhdessä joka ainoan lapsuutemme päivän, lähes aina kahdestaan äidin hoivissa. 

Ekaluokalla kavereiden määrä moninkertaistui; yhteensä kymmenestä tytöstä muodostui silloin Lauma, joka pitää yhtä edelleen - 35 vuotta myöhemmin. Lukiossa sain kaksi tärkeää ystävää lisää. 

Ystävyys, joka on jatkunut näin kauan ja kestänyt toistemme vaiheet melkein koko elämän mitalta, tarkoittaa että on turha esittää mitään muuta, kuin mitä oikeasti on. Sellainen ei mene tällaisessa porukassa yksinkertaisesti läpi. Siksi pitkä ystävyys onkin kuin ankkuri todellisuuteen ja siihen mistä tulee. Voi kuulostaa jopa rajoittavalta, mutta kun kyseessä on todellinen ystävyys, se on jättimäinen voimavara.

Aarteita matkan varrelta

Ystävyys ei tietenkään edellytä, että tietäisit lapsuudenkodin puhelinnumerosta lähtien kaiken toisen historiasta. Olen saanut aikuisena rakkaita ystäviä mm. töistä, ystävieni miehistä, mieheni ystävistä ja heidän puolisoistaan, naapureista ja kuorosta. Tunnusmerkkinä ystävyydelle toki silloinkin on se, että aika ei sitä väljähdytä.

Tästä iloinen esimerkki on Nina, jonka kanssa tutustuimme opiskellessamme sairaanhoitajiksi. Lähdimme yhdessä Iso-Britanniaankin pitkään kliiniseen harjoitteluun. Valmistumisen jälkeen maailma kuitenkin vei ja yhteydenpito jäi, kunnes somen kautta kuulin, että Nina asuu nykyisin samassa kaupungissa kuin minä – on asunut jo pari vuotta. Huusin, kun viestiteltyämme paljastui, että asumme n. 800 metrin päässä toisistamme!

Onnellinen jälleennäkeminen

Nina oli meillä kylässä vielä samana iltana. Vähän aikaa meni vain hokiessa että ”ei voi olla totta” ja että ”oikeestiko se olet sinä”. Paljonhan meillä on kurottavaa 20 vuoden kuulumisissa, mutta Nina on tismalleen se sama upea ihminen, johon nuorena tutustuin. Tuntuu kuin minulle olisi palautettu jotakin arvokasta.

Jos aika on ystävyydelle toisarvoista, se kestää myös heikommat hetket. Muistelen Antti Holman joskus sanoneen, että kavereiden kanssa voi nauraa, mutta ystävien kanssa voi nimenomaan myös itkeä. 

Universumi pitää kyllä huolen, että jokainen on omalla vuorollaan heikko, huono ja/tai hukassa. Silloin tarvitaan ystävää, joka ei hätkähdä alennustilaasi vaan kaikesta huolimatta uskoo sinuun, on sinua varten ja pysyy rinnallasi pelkäämättä. 

Olen syvästi kiitollinen näistä elämäni olkapäistä ja auringoista. Tavoitteenani on olla heille samanlainen, kun he sitä puolestaan tarvitsevat.