Kakkua pöytään!
Yksi elämäni
kantavista ajatuksista on, että jokainen on juhlan arvoinen. Tänä vuonna moni
ystävä saavuttaa pyöreitä ikälukemia, joten ehdottelenkin juhlien pitämistä
tämän tästä. ”Mua ei haittaa, vaikka ei tuliskaan paljoa muita vieraita” alkaa
olla niin kulunut puujalka, että tuskin jaksan enää itsekään huvittua
vakiolohkaisustani.
Juhliminen
kannattaa. Elämä on joka tapauksessa niin pitkälti perusarkikaurapuuroa, että
jos ja kun onni potkaisee, on saavutettu jotain hienoa, koittaa vuosipäivä tai
nimpparit, on täysin perusteltua juhlistaa hetkeä. Kyse on usein nopeista
välähdyksistä, jotka ajan virta on pian kuljettanut jonnekin muistojen merille.
Kun tärkeän hetken ankkuroi juhlalla, se jää mieleen ja muodostaa kauniin,
joskus hulvattoman (tai joskus oikein menevissä juhlissa hieman hataran)
muiston.
Juhliminen on hetkeen tarttumista
Olen
huomannut että he, joille olet tärkeä, jakavat mielellään ilosi kun siihen
tarjoutuu tilaisuus. Itse olen herkästi paikalla, jos joku toivoo minut
juhliinsa. Sillä voin osoittaa, että tämä hetki tai sinä päivänsankari olet
minullekin erityinen.
Juhlat on
näppärä tapa tarttua onnenhetkeen ja tehdä siitä juhlaa muillekin. Aina ei edes
tarvita suuria ja näyttäviä menoja ja tarjoiluja. Juhla voi olla juuri sen
näköinen kuin sen kohde tai aihe on. Ja voi juhlahetken viettää yksinkin,
iloita ja nauttia hetkestä.
Minulle
juhlaa on se, että saan koota tärkeät ihmiseni yhteen ja pistää kakkua pöytään.
Viimeksi tämä tapahtui viikko sitten, kun sain riemastuttavan uutisen uudesta
työpaikasta. Spontaanit pikkujuhlat syntyivät kaupan kakun turvin, eikä
kevätauringossa leijaillut pölyusva haitannut tunnelmaa. Ilo oli pinnassa
kaikilla.
|
Kommentit
Lähetä kommentti